Fukuoka

Yakushiman viimeisena aamuna vuoristoilmaan tottumaton ruumiini teki tepposet, ja kaansi vain mukavuudenhaluisesti kylkea heratyskellon soidessa. Juuri kun olisi pitanyt suorittaa timanttinen ponnistus Shirataniin haikkaamaan. Harmikseni paivasuunnitelmani siis piparisoitui. Saaren bussiyhteydet ovat sen verran harvat, etta suunnitelmaa ei saattanut myohentaa. Niinpa seurasin toveria lautalle kohti Kagoshimaa ja paatin pyrkia haikille siina paassa vesistoa, Sakurajiman saarella. Sakurajimassa on toimiva tulivuori ja sen nahneet kanssa-travellaajat ovat suositelleet　ylisanoilla saarta. Harmini tuli kaksinkertaiseksi, kun huomasin etta rinkkani ei mahtunut sataman lokerikkoon. Niinpa vedin leuan rintaaｎ ja steppailin kohti Kagoshiman juna-asemaa ja sielta Shinkansenilla Fukuokaan. Kyushun etelakarjesta pohjoispuolelle, siis kokonaisen saaren lapi, matka luotijunalla taittui parissa tunnissa. I <3 Shinkansen.

Fukuokassa vietin illan kaupungilla kavellen. Kaupungissa oli mukava, kansainvalinen, ehka jopa vahan eurooppalainen tunnelma. Vaikka pitstoppini kasitti yhden illan ja aamupaivan, sain Fukuokasta eli Hakatasta sangen boheemin ja Chicin kuvan.

Aamulla nousin aikaisin ja lahdin ihmettelemaan Ohorikoenin puistoa, joka avattiin vuonna 1929. Alueella oli vuosisatoja taaksepain linna, mutta en yrityksistani huolimatta loytanyt muita raunioita kuin portin, joka kyllakin oli hellasti huollettu. Linnantutkailun sijaan keskityin ihailemaan valtoimenaan kukkivaa sakuraa ja ihmisia, jotka istuivat kirsikkapuiden katveessa pressuillaan viettamassa kevatta.

Ohorikoenin ympari kulki kolme rataa： yksi pyorailijoille, yksi juoksijoille ja yksi kavelijoille. Lihakseni alkoivat kutista nahdessani sunnuntailenkkeilijoiden vaajaamatonta hikoilua. Jos olisin tiennyt aiemmin puiston holkkaharrastusta tukevista fasiliteeteista, olisin varustautunut lenkkikamoilla saitsaamiseen. Reissu on siina vaiheessa, etta nahtavyysahky kaantyy pian bulimiaksi, ja rinkan raahaaminen ainoana fysiologisena aktiviteettina taytyy nahda henkea ja ruumista kaapioittavana toimintana. Ruumiillinen turhautuminen saa hetkittain sarvet kasvamaan paahan. Hostellit ovat ruuhkaisia ja yleiset tilat ahtaita, joten venytteleminen ja punnerruspatterit tuntuvat yleista jarjestysta sotkevalta pelleilylta. Mutta menihan puiston tutkiminen kavellenkin ihan mukavasti. Saa oli jalleen palkitsevan aurinkoinen.　

Lahdin hakemaan rinkkaani hostellilta, ja olkkarissa istuskeli kolme perin ei-japanilaisella energialla varustettua miesta. Sanottiin kasipaivaa, ja kavi ilmi etta olivat tulossa illalla soittamaan Fukuokassa rokkikeikan.Harmittelin etta olin varannut jo hostellin Kyotoon, muuten olisin jaanyt kuulemaan konserttiansa. Vokalisti innostui kertoessani seuraavasta kohteestani, han kun oli Kyoton lokaali ja tunsi hyvin seuraavan guesthouseni vaen.

Hiihtelin Hakatan asemalle ja tyrmistyksekseni junat Kyotoon olivat varattuja seuraavat pari tuntia.　Niinpa jouduin odottelemaan jonkin aikaa asemalla. Vaikka otankin tallaiset viipyilyt taalla lunkisti, kiirettahan ei ole, aloin tassa vaiheessa kuitenkin kokea lievaa taisteluartymysta ilmassa. Vasitenkin, kun sangen tehokkaasti ulkoistamani duunikelat alkoivat tirsua ilmarakosista aivoihini, ja akkia mina ja rinkkani olimme paksun harmaan arkipilven keskella. Parin tunnin aivolimbon ryvettamana kerasin lopulta itseni Shinkanseniin kohti Kyotoa - taas. Arhamointini sai uuden muodon, ja suomeksi sadatellen etsin hostelliani taas uudesta kaupunginosasta. Gojo Guest House oli rakennettu vanhaan japanilaistaloon ja paikan leppoisa tunnelma palautti sekunneissa hyvan tuuleni.　Yksi tyontekijoista osoittautui tosi kiinnostavaksi kaveriksi. Keskustelimme pitkan tovin siperialaisesta perinnemusiikista ja Mongolian musaskenesta. Han myos totesi etta Hakatassa kohtaamani bandi oli erittainkin kuuluisa Japanin maalla. Sen kuullessani en enaa ollenkaan ihmetellyt kundien laid-back olemusta.

Keskusteluamme kuunnellut walesilainen expat, joka tyoskenteli Hong Kongissa opettajana, kaantyi puoleeni kahden jaatyamme. Nainen oli tehnyt useamman viikon kasittavan reissun Mongoliassa ja reissannut siella ristiin rastiin. Vaihdoimme reissukokemuksiamme Kiinasta, Japanista ja Mongoliasta, ja kyselin hanen elamastaan Hong Kongissa. Nainen suositteli haikkausmestoja Kiinassa. Ylistettyamme tarpeeksi Pekingia paadyimme pohdiskelemaan modernia maailmaa ja miesten ja naisten rooleja taman paivan yhteiskunnassa. Mietimme Kiinan talouskasvua ja sen vaikutusta lansimaihin ja luonnonvaroihin. Toivoimme hiljaisesti etta maailmojen kohtaaminen sujuisi paremmin kuin uumoilimme. Viinilasien tyhjennyttya pohdimme, miksi maailmaa ei johda niin viisaat ihmiset kuin me.