Miyajimassa kello soi 5.15. Seisoin kadulla suihkunraikkaana klo 5.55. ihailemassa punaisena nousevaa aurinkoa toverien kera. Hyppasimme paikallisjunaan kohti Hiroshimaa, jossa hyvastelin kaverit. Juna kohti Kyushua, Japanin etelasaarta, johon olin suunnitellut nousevani, oli loppuun varattu, joten odottelin tunnin nousua seuraavaan Shinkanseniin kohti Kagoshimaa.
Kagoshimassa huomasin avanneeni oven itselleni uudenlaiseen Japaniin. Lankkareiden maara putosi rajusti, latinalaisten kirjainmerkintojen maara samoin. Koska edellisena iltana hostellissa oli ollut puhetta
lahestyvasta hurrikaanista, halusin tsekata saatiedot ennen kuin hyppaisin lauttaan kohti Yakushimaa - siita huolimatta etta oli mukavan kesainen saa, melkein 20 astetta lamminta ja aurinko paistoi siniselta taivaalta. Etsiskelin turisti-infoa ja internetia, mutta kun niita ei sattunut silmaan, kysaisin puhelinkauppiaalta neuvoa. Han kun ei puhunut Japania, ja viittiloimalla viesti ei tuntunut menevan harmalaiseen kalloon, han huikkasi toverilleen etta lahtee nayttamaan mulle paikkaa. Kaveltiin pari kolme korttelia pikkuiseen kaytavaan talojen valissa. Kumartelin ystavalliselle herralle ja nousin hissilla kolmanteen kerrokseen.
Tupakanhajuisessa huoneistossa kaikki seinat oli vuorattu DVD- ja pelikoteloilla. Netin kayttoa varten piti rekisteroitya firman asiakkaaksi. Myyjat eivat puhuneet sanaakaan englantia, ja lomake oli kirjattu kanjeiksi, mutta viittiloimalla taytettiin kohdat oikein. Koska neidit olivat niin perin juurin ystavallisia, paatin kysya tieta satamaan ja Yakushiman lautalle. Koska kommunikaatio oli edelleen vahintaankin kiikkeraa, haettiin sivuhuoneesta kaksi kielitaidotonta japanilaista lisaa selvittamaan asiaa. Seurasi puoli tuntia vimmattua viittilointia, paan puistelua, nyokyttelya, kumarteluja ja printterin ja kopiokoneen laulattamista, ennen kuin syvaan kumarrellen poistuin takaperin hissiin, huudellen "Arigatoo! Arigatoo!" mennessani.
Etelan ihmiset ovat viela, jos mahdollista, muita japanilaisia kultaisempia. Olisinkohan paassyt koko Yakushimalle ilman lukuisia kyselyitani matkan varrella? Esimerkiksi satamassa etsin oikeaa terminaalia kolmesta vaihtoehdosta lautalleni. Taukoa pitanyt virkailija pisti tohvelit jalkaansa, vei minut toiselle puolelle satamaa ja tarjoutui viela matkalla kantamaan laukkuani!
En ollut varannut punkkaa Yakushimalle hurrikaanivaroituksen takia, mutta olin saatiedot ihmeteltyani Kagoshimassa tsekannut etta Miyaunora Youth Hostellissa oli tilaa. Lonely Planetin mukaan satamasta on kymmenen minuutin kavelya hostelliin - harmi vain etten tajunnut tulleeni vaaraan satamaan! Ilta alkoi pimeta kun lauttani saapui rantaan. Turisti-infot olivat kiinni, eika mulla ollut kasitysta suunnasta. Juttelin pirssikuskin kanssa ja han sanoi etta taksimatkalle oli hulppea hinta, 40 euroa, mutta kun viimein tajusin etta olen vaaralla puolella saarta, matkaa maaranpaahan oli 20 kilometria ja aloin olla aika uuvuksissa koko paivan kestaneesta rinkan raahaamisesta, paatin tarttua kyytiin.
Taksimatkasta tuli kuitenkin erittain hauska. Kuski oli yliveikea, kuusissakymmenissa oleva harmaantunut mies, jolla oli aivan pyoreat kasvot, isot kultasankaiset silmalasit ja kulmakarvat kuin huuhkajalla. 20 minuutin matkan aikana keskustelimme Yakushimasta, Suomesta, Japanista, sarjakuvista ja kylpemisesta. Taksikuski rapatti japaniksi ja mina palatin vastaan suomeksi ja englanniksi. Nauroimme vakkarana toistemme omituisuudelle, mutta loppujen lopuksi, kun jalkikateen mietin, ei keskustelussa ollut mitaan, mita en olisi ymmartanyt. Hostellin pihalla kattelimme hihitellen, mika ekaa kertaa taalla ollessani tuntui soveliaalta. Katteleminen ja halailu on taalla aika harvinaista, mieluummin pidetaan kohteliasta hajurakoa ja puhutaan hiljaisella ja hillitylla aanella.
Eka paiva Yakushimalla sujui slow motionina. Nukuin myohaan ja oli vaikeaa paasta kayntiin. Kavelin ympari Miyaunoran kylaa ja ihailin meren kirkkautta, auringon paistetta ja sakuraa. Istuin auringossa tunnin ja ihailin kevatta. Yakushima on Japanin trooppisella vyohykkeella. Siella sataa yli 20 paivana kuukaudessa, joten tama oli harvinaista herkkua. Olin varustautunut sateeseen, mutta sainkin kesan! Ensimmaista kertaa yli viikkoon avasin ajatukseni elamalleni Suomessa, tyolleni, ystavilleni ja laheisilleni, kaikelle mika siella on. Kirsikkapuun juurella meren aarella pohdin elamanpolitiikkaani ja mietin parhaita ratkaisuja tulevaisuudessa. Paatosten tekeminen kevensi kuormaa.
Paluumatkalla kaupunkiin vuokrasin sadevaatteet vuoristohaikkausta varten. Huoneeseeni oli muuttanut Kyoton yliopistossa opiskeleva mimmi Havaijilta. Loimme viisaat paamme yhteen ja lahdimme kaymaan lahialueen onsenissa. Illallistimme huoneessamme asuvan saksalaisen mimmin kanssa terassilla, joka puolestaan on vaihto-opiskelijana Nagoyan yliopistossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti