Seuraavana aamuna kello soi 3.30, ja mina ja Havaijilainen Dayna hotkimme olohuoneessa aamupalaa. Pakkasin reppuun villapaidan, fleecen, sadevaatteet ja rutkasti evasta, silla olimme matkalla kohti saaren tunnetuinta kohdetta, Jomon sugi-nimista seetripuuta. Se on Japanin vanhin tunnettu puu, ikaa 7200 vuotta.
Hiivimme bussipysakille klo 4.30, ja nousimme hytisten bussiin. Ajoimme reitin alkuun, jonne saavuttiin klo 6.10. Aurinko alkoi sarastaa,mutta kuten tunnettua, huipulla tuulee. Siispa lisasin villapaidan fleecen alle. Trekin alkuosa oli helppoa, rakennettua tieta, joka oli tehty vanhan rautatiekiskon paalle. Saavuimme 8 kilometrin paahan olevalle pitstopille vajaassa kolmessa tunnissa. Sitten alkoi haikin sydan, 2,5 kilometria pitka kiipeaminen kohti 1300 metrin korkeutta ja Jomon sugia. Taytyy sanoa, etta luulot itsestani jotenkin hyvakuntoisena ihmisena karisivat. Tassa maessa oli naas tahkoamista! En tajua, miten harmaahapset japanilaismummelit loikkivat niilla portailla ja kivilla kuin vuorikauriit. Havaijilainen toverini on alle 150 cm pitka, joten hanelle nouseminen oli ehka viela vaativampaa. Porrasvalit kun olivat naille omille jaloilleni ainakin suhteellisen pitkat. Nain jalkikateen ajatellen oli multa aika holmoa olla varoittamatta toveria siita, etta todennakoisesti tulen ottamaan retken jonkinmoisena liikunnallisena haasteena enka kevyena paivakavelyna... Reissu tuntui kuitenkin omaan kehooni mahtavalta.
On vaikea kuvailla sanoilla seetripuumetsan nakymia ja tunnelmaa. Ne olivat lyhyesti sanoen USKOMATTOMAT. Yakushima on luontonsa puolesta maailman perintokohde, en ole varma onko se virallisesti, mutta ainakin se sellaiseksi kelpaisi. Trekki oli 20 kilometria pitka, mukava paivaretki, mutta ehdottomasti haluan palata vuorille makuupussin kanssa ja tehda useamman paivan vaelluksen vuoristomajoissa. 1300 metrin korkeudessa kasvava seetripuumetsa oli kasittamattoman upea. Koko ekosysteemi poikkeaa ennen nakemistani, ja seetripuun raikas tuoksu, vuori-ilman tuntu ja erinomainen, aurinkoinen saa todella virittivat loistaviin fiiliksiin. Akkia tyohuolet ja oikeestaan kaikki maallinen elama tuntui jotenkin mitattomalta. 5 tunnin jalkeen tulimme paivan highlightille eli Jomon sugille. The Seetripuulle, joka on kasvanut paikallaan kasittamattoman kauan. Puu oli sen verran kunnioitusta herattava, etta kyynelkanavien akillinen huuhteleminen oli jalleen tarpeen. On uskomatonta ajatella, etta joku kasvava organismi on ollut siella, omassa hiljaisuudessaan niin kauan, etta koko lansimainen sivilisaatio on sen nakokulmasta yksi uloshengitys. Kun meikalaisesta on jaljella enaa kasa luita, seetri toivottavasti joogii omaan rauhalliseen tahtiinsa viela muutaman tuhatta vuotta.
Metsan jokainen yli 2000 vuotta vanha puu nimetaan, ja ne, samoin kuin kaatuneiden puiden kannot ovat omia persoonallisuuksiaan. Yhteen toololaisyksioni kokoiseen kantoon oli rakennettu alttari. Nakyma kohti taivasta oli, no, toivoa antava.
Yakushiman retki on ollut koko matkani sydan. Vaikka siella on jokseenkin hankalaa ja kallista matkailla ilman vuokra-autoa, haikkipaivani todella ylitti kaikki toiveeni taman reissun suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti