Kyoto osa II

Lonely Planet, Tokio-Passi ja huonekaverit suosittelivat Ginkakujin temppelia, seka kavelya Path of Philosophylla, kanavanvarrella Ginkakujin lahella. Kanavaa reunustaa pitka　rivi kirsikkapuita. Sakura eli kirsikankukinta-aika on todella lahella alkamistaan, mutta juuri kavelyn ajankohtaan puut vasta pullistelivat nupuissaan. Vahan valvollisuudentuntoisesti　lahdin liikkeelle kohti Ginkakujia. Se oli rakennettu vuonna 1482, by Shogun Ashikaga Yoshimasa. Sen tarkoitus oli olla elakepaivien mukava majanen, joka oli maara paallystaa hopealla. Harmi vain ettei hopeointi toteutunut. Oli mokki silti todellakin nakemisen arvoinen, kuten kaikki kanavanvarrella katsastamani pyhatot. Puutarha-arkkitehtuuri, niin kuin muukin tila-ajattelu on taalla jarjettoman pitkalle vietya. Vuorenrinteille rakennetut zen-puutarhat ovat rikkumattoman oikeamielisyyden tulosta, joka saa levottomuuden riisumaan nopeasti aseensa. Jotenpa vapaamielisen lyllerryksen suorittaminen kanavanvarrella oli hidasta ja pohdiskelun savyttamaa.

Ystavaltani Pekelta lainaamani matkakompassi on tullut monessa kohtaa tarpeeseen, vaikka se ei olekaan pelastanut minua eksymisilta tai ylimaaraisilta junaseikkailuilta. Matkalla Fushimi Inarin porteille hyppasin vaaraan junaan- vaikka juuri tasta Tokio-Passi niin kirjaimellisesti varoitti! Mutta ilmeisesti jarkahtamattoman itsepaisesti halusin kokea paikallisjunan ja esikaupunkialueen riemuja. No harm done, Rail Passilla kiekka vei noin puoli tuntia ylimaaraista aikaa.

Kyoton yksi kuuluisimpia nahtavyyksia on Fushimi Inari、porttipyhatto ydinkeskustan ulkopuolella. Se on jalleen kerran vuorenrinteelle rakennettu kasittamaton porttilenkki. Matkaoppaat eivat avanneet kohdetta sen enempaa, joten sen upeus tuli totaalisena yllatyksena. Koska mulla ei ole siirtopiuhaa kameralle mukana, kantsuu pistaa googleen inari temple ja kuvahaku, koska siita saa saman tien kasityksen mista hommassa on jotenkuten kysymys. Vuorentinteelle kipuamista, vieri viereen rakennettuja punaisia puuportteja, muutaman porttirykaisyn valein kivisia alttarikeskittymia erilaisille shintojumaluuksille...

Seisoin Inarin paaportilla ja katsoin karttaa. Lenkki alueen ympari on nelja kilsaa pitka. Ynnasin, etta jos 7 kilometrin lenkki keskuspuistossa taittuu rapiaan kolmeenkymmeneen minuuttiin, nelja kilsaa menee heittamalla tunnissa. Ei siina muuten mitaan, mutta kun oli ilta-auringon aika eika reitilla ole valaistusta. Lahdin siis rivakasti liikkeelle ehtiakseni takaisin ennen pimeaa.

En tietenkaan tajunnut etta lenkki on 4 kilometria- suurimman osan aikaa ylamakeen. Niinpa mukavasta zen-tallustelusta tulikin juosten tehty kyykkytreeni, mika toisaalta oli ihan tervetullutta reippailua aamupaivan filosofisten huokailujen jalkeen (varsinkin kun ruokatodellisuuteen on tullut myos korikaupalla nigireja, monjapullia ja raakataikinanameja).

Inari temppeli on yksi upeimmista koskaan nakemistani paikoista, joten olen iloinen etta paatin viskata nahtavyysennakkoluuloni jorpakkoon ja lahtea hikiselle iltalenkille auringonlaskusta huolimatta.