Kyoto osa I

VR:n ongelmat saivat aivan uudet mittasuhteet, kun hyppasin Nagoyassa luotijunaan kohti Kyotoa. Juna suhautti valin tuossa tuokiossa ja junia kulki noin vartin valein. Matka sujui kuin biljardipallon vaajaamaton kulku kohti kulmasakkia. Mahtava kokemus! Mietinpa vain, miten tama maa selviaisi ilman toimivaa rataverkkoa.　Tata kokemusta vasten on entista vaikeampaa tajuta, miten rakkaassa Harmassa aivan tavallinen talvipaiva saattaa saada koko Suomen joukkoliikenteen polvilleen viikkokausiksi.

Bondasin dormissani asustelleen israelilaisen kundin kanssa, joka lahti nayttamaan mulle yhta kaupungin 1600 temppelista. Kaveri oli ollut kolme vuotta kotimaansa armeijassa. kuten muutkin ikaluokkansa edustajat, ja sain sangen seikkaperaisen selvityksen maan sisapoliittisesta tilanteesta. Tietenkin yhden nakokulman, ja kenties niskan paalla olevan osapuolen -sellaisen. Keskustelumme oli silti sangen mielenkiintoinen ja vakuutuin entista vahvemmin siita, etta sodassa ei ole voittajia. Vaikka en hyvaksynytkaan kaikkia nakemyksiaan, voin ymmartaa niita hanen taustaansa vasten.

Temppelialue itsessaan oli sangen hieno, "vuoren"rinteeseen rakennettu pyhatto. Nain illan hamarassa jonon, joten kipitin sen peraan vaikka en tiennytkaan mihin ihmiset olivat matkalla. Maksoin euron verran lipusta. Riisuin kenkani mustaan muovipussiin ja laskeuduin jyrkkia portaita maan alle temppelin alle.　Portaiden alapaassa seissyt univormupukuinen mies viittiloi tarttumaan vasemmalla olevaan kaiteeseen. Tein tyota kaskettya. Hammennyksekseni huomasin joutuneeni pilkkopimeaan, ahtaaseen sokkeloon. Ei ollut mitaan karya, mita tuleman pitaisi. Kuikuilin taakseni todetakseni etta selan puolella minua seurasi japanilaisturistien armeija kantti kertaa kantti kaytavaan. Ei siis ollut vaihtoehto ruveta pohdiskelemaan ulospaasyreitteja paniikkitilanteessa vaan hiipia hiljaisen jonon keskella eteenpain, vasemmalla olevaa puuhelmikaidetta seuraillen. Hassua, miten niinkin luonnollinen asia kuin pimeys (totaalinen!) on niin harvinainen olosuhde, etta sellaisen osuessa kohdalle pasmat uhkaavat menna vahan sekaisin. Labyrintin kruunasi valaistu, hitaasti pyoriva kivenlohkare johon oli hiottu jokin kanji-merkki, jota oli maara raplata ohikulkiessaan.　Tama oli hauska pieni kokemus, vaikka vielakaan en ole tajunnut mista siina oikeastaan oli kysymys,

Temppelialue oli iltavalaistuksessaan tosi hieno. Nakyma yli Kyoton oli huikea.　Viivyin alueella aikani ja seurasin kuinka turistit poseerasivat kirsikkapuiden, patsaiden ja vesilahteiden vieressa.

Tapasin huonekaverini ulkoportilla ja menimme syomaan paikalliseen ravintolaan. Tatamimatolla istuessamme katselin vahan kateellisena paikallisten joustavia lonkkia ja yritin saada tulehtuneen lonkankoukistajani asettumaan johonkin jarkevaan asentoon. Illallinen oli kerrassaan herkullinen. Skoolasimme Kirin-oluilla. Kampai!